| DVD “Georg Ots – the Legend of Estonia” | | |
|
|
| „Lepakko“-operetissa tapahtuviin sotkuihin syyllinen on: |
|
|
| Kansallisooppera Estonia on seuraavien järjestöjen jäsen: |
|
|
|
|
OPERETTIGAALA – SULEV NÕMMIK 80
|
|
Ohjaus: Neeme Kuningas
Kansallisooppera Estonia juhlistaa rakastetun näyttelijän, ohjaajan ja humoristiklassikon kahdeksattakymmenettä syntymäpäivää vauhdikkaalla ja hyväntuulisella operettigaalalla. Nõmmik ehti lahjakkaana taiteilijana tanssia balettia, ohjata operettia, tehdä elokuvia ja esiintyä lavalla. Hänen luomansa Uduveren Ärnin henkilöhahmo oli odotettu esiintyjä televisiossa ja radiossa. Ajattomalla huumorilla höystetyistä elokuvista kuten "Mehed ei nuta“, "Noor pensionär“ ja "Siin me oleme“ on tullut kulttielokuvia. Sulev Nõmmik oli sidoksissa Estoniaan tanssijana, näyttelijänä, näytelmäjohtajana ja ohjaajana vuodesta 1947 aina kuolemaansa vuonna 1992. Tänä aikana lavalle päätyivät useat yleisön sydämen voittaneet ja vuosikymmeniä ohjelmassa pysyneet operetit ja musikaalit: Oidin "Muhulaste imelikud juhtumised“ (1962), Raudmäen "Kiri nõudmiseni“ (1965), Valgren ja Raudmäen "Muinaslugu muusikas“ (1967), Vinterin ja Raudmäen "Peppi Pitkätossu“ (1969), Leighin "Mies La Manchasta" (1971), Straussin "Lepakko“ (1973), Vinterin "Suvitajad“ (1977) jne. Tänä iltana Estonian solistit, kuoro ja orkesteri tarjoavat ajatonta huumoria ja vauhdikkaita operettimelodioita Sulev Nõmmikin lavalle tuomista opereteista.
|
|
|
© Rahvusooper Estonia 2010
|